Harkitsen ehdokkuutta Helsingissä

Olin yllättynyt Keskustan puheenjohtajan eilisestä ilmoituksesta, että en voisi olla Keskustan ehdokaslistalla Keminmaan kuntavaaleissa. Puolueen sääntöjen mukaan päätöksen tekeminen ehdokkaiden asettamisesta kuntavaaleihin kuuluu kunnallisjärjestöille.

En kuitenkaan halua aiheuttaa hankaluuksia Keminmaan keskustaväelle. Minulle itselleni ehdokkuus ei ole tärkeä. Olin valmis auttamaan Keskustaa menestymään Keminmaan kuntavaaleissa. On ikävää, että puolueen johto tämän nyt estää.

Kansalaispuolue ei ole puolueena mukana kuntavaaleissa. Olemme kehottaneet puolueen kannattajia olemaan ehdolla sitoutumattomilla tai muiden puolueiden listoilla.

Monet ovat esittäneet, että muodostaisin Keminmaalla sitoutumattomien listan ja olisin sen ehdokkaana. Tätä en aio tehdä. Sen sijaan otan harkittavaksi sen, että olisin sitoutumattomana ehdokkaana Helsingissä. Se olisi mahdollista, jos siirtyisimme Vuokon kanssa kirjoille pääkaupunkiin, missä meillä on omistusasunto.  

Kotipaikan vaihtamiseen on vahvat perusteet. Parlamenttityöni vuoksi joudun matkustamaan viikottain Brysseliin tai Strasbourgiin ja pitämään jatkuvaa yhteyttä äänestäjiin eri puolilla Suomea. Yritystoimintaa meillä on Keminmaan lisäksi Järvenpäässä, Tuusulassa ja Viron Pärnussa. Sekä parlamenttityö että yritystoiminta edellyttävät pääasiallista asumista pääkaupunkiseudulla. Viime vuosina olemme käyttäneet pääosin Helsingin seudun terveyspalveluja.

Helsingin kuntapolitiikkaan tarvitaan kirkas vaihtoehto keskittävälle metropolipolitiikalle.

Satojen tuhansien uusien asukkaiden haaliminen Helsinkiin ja pääkaupunkiseudulle nostaa elinkustannuksia, pilaa asuinympäristöä, lisää liikenneruuhkia ja heikentää ilman laatua. Investoinnit kasvuun vähentävät voimavaroja toiminnasta, jolla alueella jo asuvien ihmisten hyvinvoinnista huolehditaan. Tätä politiikkaa Keskustakin on valitettavasti tukenut.

Helsingin kuntapolitiikkaan on saatava suunnanmuutos senkin vuoksi, että koko maa kärsii sen johdolla toteutettavasta keskittävästä metropolipolitiikasta.

Vuoden 1988 kuntavaaleissa olin ehdolla kuntavaaleissa Helsingissä ja menestyin hyvin. Saimme tuolloin neljä valtuutettua, joka oli parempi tulos kuin mihin Keskusta on viime aikoina Helsingissä yltänyt. Kauteni jäi silloin lyhyeksi, kun muutimme seuraavan vuoden lopulla Tuusulaan. 

Olen valmis harkitsemaan vakavasti kuntavaaliehdokkuutta Helsingissä, jos muodostettavalle sitoutumattomien listalle saadaan riittävästi ehdokkaita. Mukaan voivat tulla myös muiden puolueiden jäsenet. Halukkaat voivat ilmoittautua osoitteeseen kp@kansalaispuolue.fi.  

 

Paavo Väyrynen

 

Olli Ainolan osatotuus

Iltalehdessä Olli Ainola tarjoaa minulle kunniaa siitä, että Suomi haki jäsenyyttä Euroopan unionissa ja että Suomi liittyi siihen.

Jäsenyyden hakemisessa minulla oli keskeinen, mutta ei ratkaiseva asema. Jäsenyyttä vastustin.

Keskustaa ei varmaankaan olisi saatu hakemuksen jättämisen kannalle ilman minun tukeani. Keskustalla ei toisaalta ollut ratkaisuvaltaa sen suhteen, haetaanko jäsenyyttä vai ei.

Ainola jättää kertomatta sen, että eduskunnan enemmistö oli hakemuksen jättämisen kannalla. Sekä kokoomuslaiset että sosialidemokraatit uhkailivat, että hakemuksen jättää sinipunahallitus, ellei Keskusta siihen suostu. Toisaalta itse jäsenyys oli oleva Keskustan käsissä, koska ilman meitä eduskunnan sopimuksen taakse ei ollut mahdollista saada kahden kolmasosan määräenemmistöä.

Katsoin, että Suomen on vaikea jäädä EU:n ulkopuolelle, jos Ruotsi liittyy. Siksi pidin oikeana mennä neuvotteluihin yhtä aikaa Ruotsin kanssa, mutta en sitoutunut jäsenyyteen. Tämä käy ilmi myös sitaatista, jonka Ainola on poiminut juttuunsa Keskisuomalaiselle antamastani haastattelusta: ”Hakemuksen jättäminen merkitsee eri vaihtoehtojen varaamista tulevaisuudessa tehtäviä ratkaisuja varten.”.

Minun kannaltani oleellinen oli Ruotsin ratkaisu. Keväällä 1994 jäsenyyden vastustajilla oli siellä vankka enemmistö. Oli nähtävissä, että Ruotsi ei liittyisi unioniin, jos Suomi jäisi ulkopuolelle. Tällöin olisimme jääneet osaksi Euroopan talousaluetta tiivistäneet pohjoismaista yhteistyötä. Euroopan talousalueessa olisi ollut kaksi pilaria: Euroopan unioni ja Pohjolan yhteisö.

Tätä vaihtoehtoa ryhdyin voimakkaasti ajamaan. Vastustin Suomen jäsenyyttä sekä Keskustan puoluekokouksessa että kansanäänestyksessä. Hyvin paljastava oli Ruotsin pääministerin Ingvar Carlssonin kommentti TV-uutisissa heti Suomen kansanäänestyksen tuloksen selvittyä. Hän oli hyvin tyytyväinen siihen, että nyt voitiin panna piste keskustelulle Pohjolan unionista. Tällä ajatuksella oli Ruotsissa varsinkin sosialidemokraattien keskuudessa vahvaa kannatusta. 

Kun Suomen hallitus pyrki kovalla kiireellä hyväksyttämään sopimuksen eduskunnassa nimenomaan ennen Ruotsin kansanäänestystä, järjestin jarrutuskeskustelun, jolla lopullista päätöksentekoa lykättiin. Ruotsissa äänestäjiä johdettiin harhaan väittämällä, että Suomi joka tapauksessa liittyy unioniin. Tällä tavoin siellä saatiin niukka enemmistö jäsenyyden kannalle.

Vuonna 2000 vierailin Euroopan parlamentin liberaaliryhmän työvaliokunnan mukana Tukholmassa. Kun  ryhmän puheenjohtaja Pat Cox intomielisesti kehui unionia, pääministeri Göran Persson vastasi, ettei Ruotsin  oikeastaan pitäisi olla EU:ssa. Kansan enemmistö oli ollut ja oli jäsenyyttä vastaan. Vain kerran – siinä kansanäänestyksessä – kansan enemmistö oli ollut jäsenyyden kannalla.

Hakemuksen jättämisen suhteen minulla oli siis keskeinen, vaikkakaan ei ratkaiseva, asema. Jäsenyyden estämiseksi tein  kaiken mahdollisen, kun tarjolla oli parempi vaihtoehto, Euroopan talousalue ja Pohjolan yhteisö.

Paavo Väyrynen  

 

Virheet aletaan myöntää

Helsingin Sanomat tiesi kertoa tänään, että Euroopan unionissa suunnitellaan pakolaisleirien perustamista Libyaan yhteistyössä YK:n pakolaisjärjestön (UNHCR) kanssa.

Ajatus ei ole uusi. Kun Välimeren alueen maahanmuuttokriisi keväällä 2015 kärjistyi, ehdotin juuri tuollaista järjestelyä (https://www.paavovayrynen.fi/2015/05/19/valimeren-pakolaisongelmaan-on-saatava-kestava-ratkaisu/, https://www.paavovayrynen.fi/2015/05/26/komissio-on-harhateilla/).

Komissiolla oli tuolloin suunnitteilla kaksi toimenpidettä muuttoliikkeen synnyttämien ongelmien ratkaisemiseksi: turvapaikanhakijoiden pakkosiirrot ja laivasto-operaatio salakuljetukseen käytettävien alusten hävittämiseksi. Vastustin molempia.

Turvapaikanhakijoiden siirrot toteutettiin vapaaehtoisina, ja vain pieni osa niistä on toteutunut. Suomi on ottanut vastaan suhteellisesti laskien eniten.

Laivasto-operaatioon ei saatu YK: n turvallisuusneuvoston valtuutusta. Siitä tuli pelastusoperaatio, jolla aluevesirajan ulkopuolelle päässeitä on siirretty EU-maihin. Tämä on yllyttänyt ihmisiä lähtemään vaaralliselle merimatkalle.

Vastustin komission suunnitelmia siitäkin syystä, että ne olivat tehottomia ja omiaan pikemminkin helpottamaan ja lisäämään maahanmuuttoa.

Ehdotin pakolaisleirien perustamista Pohjois-Afrikkaan sekä Juha Sipilälle että Timo Soinille lähettämissäni kirjeissä (https://www.paavovayrynen.fi/2015/06/14/avoin-kirje-timo-soinille/, https://www.paavovayrynen.fi/2015/06/15/vastaus-timo-soinille/). Ajattelin, että kriisin selvittämiseen on saatava sisäministereiden neuvoston lisäksi myös ulkoasiainneuvosto ja Eurooppa-neuvosto.

Euroopan parlamentin jäsenenä tiesin, että muuttoliikkeen hillitsemiselle olisi ollut saatavissa vahvaa tukea jäsenmaista. Sipilä ja Soini eivät kuitenkaan asiaan tarttuneet.

Yhtä kelvottomasti hallitus hoiti Suomeen syksyllä 2015 kohdistunutta maahanmuuttokriisiä.

Ehdotin, että Suomi olisi palauttanut osittaiset rajatarkastukset, kuten mm. Itävalta ja Saksa olivat jo tehneet (https://www.paavovayrynen.fi/2015/09/20/jarjestys-on-palautettava/, https://www.paavovayrynen.fi/2015/09/28/suomen-on-palautettava-rajavalvonta-tornionjoella/). Tähän ei tartuttu, vaan Tornioon perustettiin järjestelykeskus, jonka kautta maahanmuuttajia alettiin ohjata eri puolille maata. Tilanne rauhoittui vasta sen jälkeen kun aluksi Tanska ja sen jälkeen myös Ruotsi palauttivat tarkastukset.

Syksyllä 2015 Suomeen saapui ennätysmäärä maahanmuuttajia. Vain neljään EU-maahan tuli suhteellisesti laskien enemmän. Tästä huolimatta Suomi on ottanut vastaan runsaasti kiintiöpakolaisia, vaikka mm. Tanska on keskeyttänyt tämän toiminnan kokonaan.

Tanskan ja Ruotsin ohella myös Norja palautti rajatarkastukset. Suomi ei ole tehnyt tätä vieläkään. Viime vuonnakin Suomeen saapui noin 6000 turvapaikanhakijaa, ilmeisesti Ruotsin kautta.

Suomen hallituksen maahanmuuttopolitiikan linja on ollut Saksan ja Ruotsin rinnalla EU-maiden liberaaleinta. Onhan tämä outoa, kun Perussuomalaiset on ollut hallituspuolue ja sen puheenjohtaja ulko- ja Eurooppa-ministerinä avainasemassa.

Paavo Väyrynen

 

Suurempi sotku on tulossa

Tänään tulee kuluneeksi vuosi siitä kun ilmoitin jättäytyväni sivuun Keskustan puolue-elinten työstä ja julkaisin kirjani ”Eihän tässä näin pitänyt käydä”.

Perustelin ratkaisuni sillä, että en pystynyt enää Keskustan kautta vaikuttamaan tärkeimpinä pitämieni arvojen ja tavoitteiden edistämiseen. Päivä päivältä on käynyt selvemmäksi, että ratkaisuni oli oikea. En tunne Keskustan nykyistä politiikkaa omakseni.

Yksi esimerkki tästä oli liikenneministeri Anne Bernerin ajama esitys Suomen liikenneväylien yhtiöittämiseksi ja autoverotuksen uudistamiseksi. Tästä pälkähästä Keskusta ja keskustajohtoinen hallitus pääsivät melko helposti, kun kysymys oli yksittäisen ministerin toiminnasta ja hanke voitiin helposti pysäyttää.

Paljon pahempaa on tulossa, kun yhteisesti valmistellut maakunta- ja sote-uudistukset tulevat  päätettäviksi. Kirjoitin niihin liittyvistä ongelmista jo äskettäin julkaisemassani artikkelissa ”Joukkuepeliä” (https://www.paavovayrynen.fi/2017/01/08/joukkuepelia/). Uudelleen tartuin kynään eilen, kun huomasin, mihin uudistukset ovat johtamassa omalla kotiseudullani (https://www.paavovayrynen.fi/2017/01/24/lyhytnakoinen-kannanotto/)

Näyttää käyneen niin, että Keskustan eduskuntaryhmässä ja puoluehallituksessa ei ole riittävästi paneuduttu siihen, mihin maakunta- ja sote-uudistus ovat johtamassa. On luotettu siihen, että ”joukkueen” edustajat hallituksessa toimivat oikein.

Keskustaväelle uudistusten kokonaisuus on markkinoitu väitteellä, että puolue saa toteutetuksi vuosisataisen tavoitteensa, maakuntaitsehallinnon. Tosiasiassa päätöksentekoa ollaan keskittämässä maakunnista pääkaupunkiin ja kunnista suurimpiin maakuntakeskuksiin.      

Maakuntauudistus tulisi toteuttaa mm. Hannes Mannisen ja Kimmo Sasin ehdottamalla aluekuntamallilla, joka on toiminut Ruotsissa hyvin. Peruskunnat säilyisivät vahvoina. Maakunnat saisivat heti verotusoikeuden ja todellisen itsehallinnon.

Hallituksen suunnitelmat ovat johtamassa kuntien alasajoon, kun pääosa niiden tehtävistä ollaan siirtämässä maakunnille.

Kunnilla tulisi olla oikeus tuottaa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja omistamiensa yhtiöiden kautta. Pääosa sosiaalihuollon tehtävistä tulisi säilyttää kunnilla. Tällöin paikallisella tasolla olisi mahdollisuus säilyttää läheinen yhteys ihmisten arkielämään liittyvien palvelujen tuottamisessa.

Suomessa on suhteellisen hyvin toimiva ja kustannustehokas terveydenhuollon järjestelmä. Sitä ollaan nyt romuttamassa. Ellei kunnilla ole oikeutta tuottaa yhtiöitettyjä palveluja, yksityiset yritykset saavat liian vahvan aseman. Pahinta on se, että yksityiset yritykset pääsisivät tuottamaan julkisin varoin myös erikoissairaanhoidon palveluja.

Kuinka tähän on tultu?

Kokoomus on saanut hallituksessa yliotteen. Keskustasta neuvotteluja ovat käyneet Kokoomusta lähellä olevat poliitikot. Mauri Pekkarisen ja Martti Taljan kaltaiset vahvimmat asiantuntijat ovat olleet sivussa. Perussuomalaiset näyttävät olleen välinpitämättömiä lopputuloksen suhteen.

On merkillepantavaa, että myös Kokoomuksen piiristä on kuultu hyvin kielteisiä puheenvuoroja hallituksen suunnitelmien suhteen.

Hallitusryhmien puheenjohtajien olisi syytä perehtyä uudistusten valmisteluun ja ottaa tilanne hallintaansa. Muutoin käsillä saattaa olla kriisi, joka hajottaa hallituksen.

En panisi pahakseni hallituksen hajoamista ja ennenaikaisia eduskuntavaaleja, mutta kelvottomien suunnitelmien eteenpäin vieminen kunnissa ja maakunnissa saattaa aiheuttaa paljon pahempaa vahinkoa kuin liikenneministerin hanke, joka saatiin melko vähin vaurioin haudatuksi.

Paavo Väyrynen

Hajottaako Keskusta itsensä?

Suomen Keskustalla näyttää olevan suuria vaikeuksia päättää, kuinka suhtautua Kansalaispuolueeseen.

Kun Kansalaispuolue oli perustettu, Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä totesi, ettei ketään ryhdytä erottamaan, vaikka säännöt kieltävätkin kuulumisen toiseen puolueeseen. (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001112932.html)

Kun Kansalaispuolue oli 15.12. merkitty puoluerekisteriin, puoluesihteeri Jouni Ovaska sanoi tulkitsevansa tilannetta siten, että olen eronnut Keskustan jäsenyydestä.

Saman tulkinnan teki Keskustan Keminmaan kunnallisjärjestön johtokunta  viime viikon maanantaina pitämässään kokouksessa. Lisäksi johtokunta päätti lähettää asiaan liittyvän kirjeen Keminmaan keskustaseuralle.

Kuten tuoreeltaan totesin, kunnallisjärjestön johtokunnan esittämä tulkinta ei ole puolueen sääntöjen mukainen. Jäsenyys Keskustassa voi lakata vain siten, että jäsen eroaa paikallisyhdistyksestä tai hänet sääntöjen mukaisesti erotetaan.

Kirjeen toimittaminen on viivästynyt sen vuoksi, että puoluetoimisto halusi ottaa kantaa sen sisältöön. Se kelpasi puoluetoimistolle sellaisenaan.

Eilen sain vihdoin kirjeen, jossa Keminmaan keskustaseuralta pyydetään ”selvitystä tilanteesta ja suhtautumisestaan mahdollisiin keskustaseuran toisen puolueen jäsenyyden omaaviin jäseniin ja aikooko yhdistys ryhtyä Suomen Keskusta r.p.:n sääntöjen 4 § perusteella toimenpiteisiin”.

Tapasin puoluesihteeri Jouni Ovaskan viime viikon torstaina. Ystävällisessä hengessä käydyssä keskustelussa Jouni painotti sitä, että puoluetoimistossa luotetaan paikalliseen harkintaan.

Näin asiat ei ole menetelty. Kunnallisjärjestön puheenjohtaja ilmoitti vielä kokouspäivänä, että minun asemani ei ole johtokunnan kokouksessa lainkaan esillä. Tämä oli paikallista harkintaa. Tilanne muuttui, kun puoluetoimisto ja piirijärjestön johto puuttuivat asiaan. (http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/paatos-vayrysen-kohtalosta-keskustassa-siirtyy/748424/)

Keskustan säännöt ovat tulkinnanvaraiset. Kansalaispuolue ei ole poliittinen puolue sanan tavanomaisessa merkityksessä. Se ei toimi lainkaan kuntapolitiikassa, joten kilpailutilannetta muiden puolueiden kanssa ei paikallistasolla ole. Säännöt on kirjoitettu jäsenten oikeuksien turvaamiseksi. Tästä syystä jäsenen erottamisessa edellytetään huolellista ja monipuolista harkintaa.

On outoa, että puoluetoimisto on ohjannut Peräpohjolan piirijärjestöä ja Keminmaan kunnallisjärjestöä ryhtymään toimenpiteisiin, jotka ilmiselvästi tähtäävät Keminmaan keskustaseuran erottamiseen niiden jäsenyydestä. Ne ovat siis joutumassa ottamaan vastuuta puolueen sääntöjen tulkinnasta. Ne ovat joutumassa turhaan sijaiskärsijöiksi, sillä puolueesta keskustaseuran voisi erottaa vain puoluevaltuusto.

Keskusta näyttää olevan astumassa vaaralliselle tielle. Kansalaispuolueeseen on liittynyt useita Keskustan jäseniä ja luottamushenkilöitä. Jäsenten ja jäsenjärjestöjen erottaminen hajottaisi puoluetta.

Ymmärrän, että Keskustan piirissä koetaan hankalaksi näennäinen ristiriita puolueen sääntöjen kanssa. Tämä voi kuitenkin ajan oloon ratketa myös sitä kautta, että Keskusta palaa aatteellisille juurilleen ja korjaa poliittisen linjansa, jolloin Kansalaispuolueeseen liittyneet saattavat ehkä arvioida tilannetta uudelleen.

Paavo Väyrynen