Presidenttiehdokas, VTT Paavo Väyrynen: Lisäkysymyksiä Sauli Niinistölle

Kiitokset Seija Vaaherkummulle. Hän teki eilisessä haastattelussa joitakin tiukkoja kysymyksiä Sauli Niinistölle. Muutamat lisäkysymykset olisivat kuitenkin olleet paikallaan.

1. Suomen Nato-jäsenyydestä Niinistö vastasi samaan tapaan kuin aikaisemmin. Jäsenyyttä olisi hänen mukaansa haettava, jos Venäjä alkaisi pitää Euroopan unionia ja Suomea omalta kannaltaan samankaltaisena turvallisuusuhkana kuin Natoa.

Tähän liittyen Niinistöltä olisi pitänyt ja pitää kysyä, eikö hän itse ole juuri ollut synnyttämässä tällaista tilannetta, kun Suomi on hänen johdollaan solminut Naton kanssa isäntämaasopimuksen, järjestänyt maassamme sotaharjoituksia yhdessä johtavien Nato-maiden kanssa ja ryhtynyt kehittämään EU:ia sotilasliitoksi ja Naton eurooppalaiseksi pilariksi. Eikö hän ole tätä kautta ajamassa Suomea juuri siihen, että menettäisimme liittoutumattomuuden edun ja joutuisimme liittymään Natoon?

Kysymyksiin Suomen jäsenyydestä euroalueessa Niinistö ei lainkaan vastannut. Lisäkysymykset olisivat olleet ja ovat paikallaan.

2. Niinistö myönsi sanoneensa jo vuonna 2014, että silloisten tietojen valossa euroon ei olisi siirrytty. Edelleen hän kuitenkin saivartelee sanoilla, eikä myönnä, että euroalueen perustaminen ja Suomen jäsenyys siinä oli virhe.

Kun kysyttiin kommenttia minun väitteeseeni, että Niinistö oli vienyt Suomen euroon perustuslain vastaisesti, hän vetosi siihen, että perustuslakivaliokunta oli vuonna 1997 hyväksynyt tiedonantomenettelyn.

Näin teki Ville Itälän johtama valiokunnan enemmistö. Vähemmistön mielestä olisi tullut järjestää kansanäänestys ja eduskunnalle olisi tullut antaa lakiehdotus, joka olisi hyväksytty määräenemmistöllä.

Asian ydin on kuitenkin siinä, että Niinistön johdolla eduskunnan perustuslakivaliokunta vuonna 1994 totesi, että liittymissopimus Euroopan unioniin ei edes sido Suomea siirtymään talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen. Hyväksyessään liittymissopimuksen eduskunta siis nimenomaan EI päättänyt Suomen liittymisestä euroalueeseen.

Kolme vuotta myöhemmin Niinistö ja Paavo Lipponen totesivat, että päätös liittymisestä oli tehty jo osana liittymissopimusta. Tämä tulkinta johti perustuslain vastaiseen menettelyyn, jonka Itälän johtama perustuslakivaliokunnan enemmistö poliittisella päätöksellään virheellisesti siunasi.

Jos perustuslakia olisi noudatettu, Suomi ei olisi siirtynyt euroon. Ruotsissa ja Tanskassa järjestettiin kansanäänestys, ja molemmissa kansalaisten enemmistö hylkäsi oman maansa jäsenyyden euroalueessa.

Tästä Niinistöltä olisi pitänyt ja pitää kysyä.

3. Kun kysyttiin kantaa siihen väitteeseeni, että Suomi oli kärsinyt taloudellisesti jäsenyydestään euroalueessa, Niinistö ryhtyi käsittämättömällä tavalla puhumaan siitä, kuinka Suomi oli noussut 1990-luvun alun lamasta. Tässä hän osoitti täydellistä ymmärtämättömyyttä Suomen tuon ajan talouspolitiikasta ja talouskehityksestä.

Sauli Niinistö oli kansanedustajana tukemassa Harri Holkerin hallituksen ”vahvan markan” politiikkaa, joka johti 1990-luvun alun lamaan. Talous lähti nousuun, kun markan yliarvostus purkautui. Kelluvan valuutan aika ennen euroon siirtymistä oli Suomen taloudelle hyvin suotuisa.

Vahvan markan politiikan kokemusten olisi tullut saada Niinistö ja Lipponen ymmärtämään, ettei Suomen olisi missään tapauksessa tullut liittyä euroalueeseen. Tämän ymmärryksen puutteesta olemme joutuneet kovasti kärsimään.

Niinistöltä olisi pitänyt ja pitää kysyä esimerkiksi näin:

”Sanoitte uudenvuodenpuheessanne, että Suomen kansantalous on vieläkin pienempi kuin vuonna 2008 ja Suomen valtiontalous on vakavasti velkaantunut. Samana ajankohtana Ruotsin kansantalous on kasvanut noin neljänneksen.

Itseaiheutetun laman vuoksi Suomessa on leikattu kovalla kädellä varoja muun muassa koulutuksesta ja sosiaaliturvasta. Myös puolustusmenoja ja kehitysyhteistyön määrärahoja on supistettu. Ettekö tunne syyllisyyttä niistä vahingoista, joita Suomelle on aiheutunut siitä, että veitte Suomen jopa perustuslain vastaisesti euroon?”

Sauli Niinistö joutuu vastuuseen sanoistaan ja teoistaan viimeistään sitten, kun hän joutuu kohtaamaan minut vaalien toisen kierroksen keskusteluissa.

 

Presidenttiehdokas, VTT Paavo Väyrynen: Vuosi 1918

Tampereen yliopistolla eilen järjestetyssä vaalikeskustelussa meiltä kysyttiin sukumme kokemuksista vuoden 1918 kansalaissodan tapahtumissa.

Kerroin, että isosetäni Aapeli Väyrynen, isoisäni Juho Väyrysen (1881-1976) veli, oli joutunut 18-vuotiaana Tammisaaren vankileirille. Hän ei ollut osallistunut taisteluihin, mutta ollut muuten mukana punaisten toiminnassa.

Isoisäni Juho Väyrynen ei ollut mukana sodassa, mutta hän oli aktiivinen vasemmistolainen. Vuonna 1930 hänet erotettiin kommunistilakien nojalla Simon valtuustosta. Hän palasi myöhemmin ja toimi vielä 1950-luvulla kansandemokraattien valtuutettuna. Vakaumuksensa hän säilytti kuolemaansa saakka, mutta minua hän kertoi 1970-luvulla äänestäneensä.

Isäni Eemeli Väyrynen (1910-2011) ei päässyt vuonna 1929 suorittamaan asepalvelustaan. Syyksi sanottiin ”pysyväinen sydänvika”.

Ei hänen sydäntään mikään vaivannut. Todellinen syy oli, että suojeluskuntalaiset olivat pitäneet häntä yhteiskunnallisesti epäluotettavana sillä perusteella, että hänen isänsä oli kruununtorppari ja vasemmistososialisti. Kutsunta-asiakirjoihin isän ”kansalaiskunnoksi” merkittiin numero 3. Jatkosotaan isä kelpuutettiin ja hän oli mukana myös Lapin sodassa.

Isäni ja hänen kaikki sisarensa ja veljensä olivat maalaisliittolaisia. Tästä huolimatta kilpailijoiden tukijoukot vuoden 1970 eduskuntavaalien alla levittivät väitteitä, että olen epäluotettava, kun isäni poliittinen kanta on epämääräinen ja kun isoisäni oli ollut Simon johtavia kommunisteja.

Kansalaissota oli hirvittävä murhenäytelmä, joka ei saa koskaan toistua. Oppia meidän on otettava myös sodan jälkeisistä tapahtumista.

1920- ja 1930-luvuilla Suomessa koettiin voimakas oikeistovirtaus. Vasemmisto oli suljettu yhteiskunnallisen vallankäytön ulkopuolelle. Suhteita Neuvostoliittoon rasitti oikeiston jopa aseellinen toiminta Karjalan ”vapauttamiseksi”.

1930-luvulla oikeistoa johti P. E. Svinhufvud. Vuoden 1936 eduskuntavaalien jälkeen hän tasavallan presidenttinä esti punamultahallituksen muodostamisen.

Seuraavan vuoden presidentinvaaleissa oikeistovoimat yli puoluerajojen kokoontuivat yhteen turvatakseen Svinhufvudin uudelleenvalinnan. Sosialidemokraatit kuitenkin ratkaisivat vaalin Maalaisliiton Kyösti Kallion eduksi. Hänen valintansa avasi tien punamultayhteistyölle. Tämä oli niissä oloissa ratkaisevan tärkeää maan tulevaisuutta ajatellen.

Nytkin Suomessa on vallalla voimakas kokoomuspuolueen johtama oikeistosuuntaus.

Euroopan unionin ja euroalueen puitteissa Suomen itsenäisyyttä murennetaan. Meitä,hivutetaan kohti sotilaallista liittoutumista, Nato-jäsenyyttä ja vastakkainasettelua Venäjän kanssa.

Viimeisten kymmenen vuoden aikana elintasomme on alentunut, köyhyys lisääntynyt ja valtio pahasti velkaantunut. On meneillään ennen näkemätön yksityistäminen ja alueellinen keskittäminen.

Yhtäläisyys 1930-lukuun on siinäkin, että oikeistovoimat yli puoluerajojen ovat valtamedian tukemina liittoutuneet turvaamaan Sauli Niinistön uudelleenvalinnan. Jos ne tässä onnistuvat, oikeistovirtaus jatkuu ja voimistuu.

Merkille pantavaa on, että Niinístön tueksi on kerätty talouselämän piiristä peräti 1,5 miljoonan suuruinen vaalirahoitus. Rahaa tulee erityisesti niiltä, jotka hyötyvät taloudellisesti yksityistämisestä ja suurkaupunkien rajusta kasvusta. Kärsijöinä ovat erityisesti pienituloiset ja vähävaraiset ihmiset kautta maan, mutta myös koko muu Suomi.

Presidentinvaalien kautta Suomelle voidaan osoittaa uusi kestävä suunta sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa että maamme sisäisessä kehitystyössä.

Lahjoitin eilen Tampereen yliopiston kirjastoon kaksi kappaletta teostani ”Eemeli Väyrysen vuosista”, jossa kerron myös sukumme kokemuksista vuoden 1918 tapahtumissa ja niiden jälkeen. Kirjan voi tilata Pohjanrannan verkkokaupasta (http://www.pohjanranta.suomalainenverkkokauppa.fi/kategoria/2/kirjat).

Kansalaispuolueen puheenjohtaja Sami Kilpeläinen: Kansalaispuolueen paikallistoiminta Pohjanmaalla käyntiin vauhdilla

Kansalaispuolue herätti mielenkiintoa loppiaisena Nurmossa järjestetyssä puolueen Pohjanmaan alueosaston perustamiskokouksessa. Nurmo-talolla järjestettyyn tilaisuuteen saapuneet 30 henkilöä visioivat yhdessä puoluejohdon kanssa tulevaisuuden puoluetoimintaa Vaasan vaalipiirin alueella.

Kokousta johtanut kansalaispuolueen varapuheenjohtaja, Seinäjoen kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Piia Kattelus oli tyytyväinen kokouksen antiin. Hänen mukaansa kokouksen runsas osanottajamäärä kertoo Kansalaispuolueen valmiista vetovoimasta ja tulevaisuuden potentiaalista Pohjanmaalla.

– Suomessa on valtava kysyntä Suomen itsenäisyyttä ja puolueettomuutta kannattavalle EU- ja maahanmuuttokriittiselle poliittiselle voimalle, joka pitää pienen ihmisen ja maakuntien puolta, perustelee Kattelus.

– Pohjanmaan alueosasto antaa jäsenilleen mahdollisuuden nostaa esille alueellisia huolenaiheita ja mahdollisuuksia virallisten järjestörakenteiden turhaan kangistamatta toimintaa, lisää Kattelus.

Nurmo-talolla paikalla ollut kansalaispuolueen puheenjohtaja Sami Kilpeläinen kertoo alueosastojen luovan selkärangan koko puolueen käytännön toiminnalle. Hänen mukaansa puolue voi toimia vain saumattomalla puoluejohdon ja alueosastojen yhteistyöllä.

– Haasteenamme on tukea tehokkaasti Paavo Väyrysen presidentinvaalikampanjaa, luoda sitä kautta toimivat osastot ja kerätä täydet ehdokaslistat vuoden 2019 eduskuntavaaleja ja myöhempiä koitoksia varten, kertoo Kilpeläinen.

Pohjanmaa on Oulun ja Keski-Suomen jälkeen kolmas alue, jolle kansalaispuolue on perustanut alueosaston.

Presidenttiehdokas. VTT Paavo Väyrynen: Sauli Niinistöllä on päävastuu Suomen pakolaiskriisistä

Vuoden 2015 aikana olin useaan kertaan yhteydessä Sauli Niinistön kanssa Eurooppaan ja myöhemmin myös Suomeen kohdistuneesta pakolaiskriisistä. Olen kertonut tästä yhteydenpidosta kirjassani ”Suomen linja 2017” (ss. 309-310 ja 315-316).

Toukokuun puolivälissä 2015 lähetin Niinistölle muistion, jossa ehdotin, että Välimeren eteläpuolelle pyrittäisiin perustamaan UNHCR:n leirejä, joiden kautta Eurooppaan voisi pyrkiä. Merellä tavoitetut palautettaisiin leireille. Niissä selvitettäisiin, kenellä on oikeus turvapaikkaan, ja EU-maat ottaisivat sellaisen saaneita vastaan kiintiöpakolaisina. Tähän ajatukseen Suomen ulkopoliittinen johto ei tarttunut.

Syyskuussa 2015 (17.9.) julkaisin blogina ALDE-ryhmän käyttöön laatimani muistion Kohti kestävää maahanmuuttopolitiikkaa. Lähetin sen tiedoksi Niinistöllekin.

Muutamaa päivää myöhemmin esitin blogissani Järjestys on palautettava (20.9.), että Suomi ottaisi käyttöön osittaiset rajatarkastukset, kuten Itävalta ja Saksa olivat jo tehneet.

Sauli Niinistö vastasi 1.10. lähettämällään sähköpostilla, jossa hän kommentoi myös haastatteluani Marja Sannikan Kioski-ohjelmassa. 

Niinistö yhtyi näkemyksiini.

Kerron kirjassani:

”Niinistö totesi, että Suomessakin jännitteet ovat nopeasti kasvamassa, kun suuri joukko nuoria miehiä odottelee pitkään tyhjänpanttina. Hän pelkäsi, että kun vastapuolellakin on ärtyisää väkeä, jälki voi olla pahaa.

Presidentti oli kiinnostunut kuulemaan näkemykseni siitä, missä vaiheessa mielestäni olisi mahdollista saada hallitsematon muuttoliike loppumaan. Hän mainitsi, että pohdinnoissa oli ollut esillä sekin malli, että pohjoisesta päin alettaisiin sulkea rajoja, jolloin etelämpänä syntyy dominovaikutusta.

Vastauksena lähetin uusimman 28.9. julkaisemani blogin Suomen on palautettava rajavalvonta Tornionjoelle. Vastasin siinä myös Sannikalle, joka haastattelussa oli väittänyt, että rajatarkastuksia ei ollut mahdollista palauttaa eikä Suomeen pyrkiviä käännyttää.

Tässä kirjoituksessa esitin juuri sitä ratkaisua, jota presidentti kertoi pohditun. Olisi mielenkiintoista tietää, miksi tätä ajatusta ei toteutettu.”

Paljolta pahalta olisi vältytty, jos osittaiset rajatarkastukset olisi tuolloin palautettu. Tähän ei ryhdytty, vaan Tornioon perustettiin järjestelykeskus, jonka kautta väkeä ryhdyttiin ohjaamaan ei puolille Suomea.

Sanottiin, ettei tarkastuksia ollut mahdollista palauttaa. Kuitenkin Ruotsi, Tanska ja Norja palauttivat myöhemmin tarkastukset ja ovat niitä useaan otteeseen jatkaneet. Suomi olisi voinut palauttaa tarkastukset jo alkusyksystä 2015.

Euroopan tuomioistuimen viime kesänä antama ratkaisu Dublin-asetuksen tulkinnasta osoittaa, että Ruotsista Suomeen pyrkineiden käännyttämiseenkin olisi ollut lailliset perusteet.

Sauli Niinistö on jatkanut avointen rajojen politiikkaa myös myöhemmin. Suomi ei ole vieläkään palauttanut rajatarkastuksia. Kahden viimeksi kuluneenkin vuoden aikana Suomeen on tullut yli 10 000 turvapaikanhakijaa lisää.

Viimeksi alkukesän hallituskriisin yhteydessä ja uudelleen viime elokuussa Sauli Niinistö on torjunut osittaisten rajatarkastusten käyttöönoton. ”Suomi ei voi sulkea rajojaan sulkeutumatta itse”, sanoi Niinistö.

Tulevissa vaalikeskusteluissa Niinistön vastattava sanoistaan ja teoistaan pakolaiskriisin hoitamisessa. Nykyistä holtitonta menoa ei voida jatkaa.

Presidenttiehdokas, VTT Paavo Väyrynen: Sauli Niinistö puhui itsensä pussiin

Helsingin Sanomat julkaisi tänään Sauli Niinistön presidenttiehdokashaastattelun. Siinä häneltä kysyttiin, missä tilanteessa Suomen pitäisi liittyä Natoon.

Niinistö vastasi:

  1. Suomi pyrkii pysymään kriisien ulkopuolella.
  2. Jos me liittyisimme Natoon, olisimme automaattisesti osapuoli Venäjän ja Naton kriisitilanteessa.
  3. Jos venäläiset alkavat nähdä koko lännen, EU:n ja meidät siinä mukana samanlaisina vihollisina kuin Naton, olemme menettäneet mahdollisuuden pysyä kriisien ulkopuolella ja silloin ei ole mitään hävittävää. Silloin sitä on vakavasti harkittava.

Vastaus on asiasisällöltään sama kuin Niinistön vastaavanlaiseen kysymykseen Ylen suuressa vaalikeskustelussa antama hieman koukeroisempi vastaus. 

Kannanotoista kahteen ensimmäiseen on helppo yhtyä. Suomen tulee pyrkiä pysyttäytymään kaikkien sotien, selkkausten ja kriisien ulkopuolella. Tästä syystä Suomen ei tule liittyä Natoon, vaan meidän tulee säilyttää asemamme sotilaallisesti liittoutumattomana, puolueettomana maana.

Kolmannen kannanoton mukaan Natoon liittymistä olisi vakavasti harkittava tilanteessa, jossa Suomi olisi menettänyt sotilaallisen liittoutumattomuutensa uskottavuuden. Silloin liittoutumattomuuden antama turvallisuusetu olisi menetetty, eikä Suomella olisi enää ”mitään hävittävää”.

Sauli Niinistön johtama ulko- ja turvallisuuspolitiikka on ollut epäjohdonmukaista. Samalla kun Niinistö sanoo, että Suomen tulee pyrkiä kahden ensimmäisen kannanoton mukaisesti pysyttäytymään kriisien ja Naton ulkopuolella, Suomi on hänen johdollaan toiminut tavalla, joka murentaa liittoutumispolitiikan uskottavuutta ja uhkaa lopulta johtaa kolmannen kannanoton mukaisesti Nato-jäsenyyteen. 

Suomen liittoutumattomuuden uskottavuutta ovat heikentäneet mm. isäntämaasopimus Naton kanssa ja Nato-maiden osallistuminen Suomessa järjestettyihin sotaharjoituksiin. Uutena askeleena Suomi on kehittämässä Euroopan unionille yhteistä puolustusta nimenomaan siten, että sen perussopimuksen tulkittaisiin velvoittavan jäsenmaita antamaan muille jäsenmaille myös sotilaallista apua. EU:sta tulisi tätä kautta sotilasliitto ja Naton eurooppalainen pilari.

Jotta Suomi voisi säilyttää itsellään mahdollisuuden pysyä kriisien ulkopuolella, meidän tulee selkiyttää asemaamme sotilaallisesti liittoutumattomana maana.