MEP Paavo Väyrynen: Mielikuvapolitiikkaa vai aatteellista tahtopolitiikkaa?

Mikael Jungner valaisi eilisessä Uuden Suomen blogissaan Liikkeen luonnetta ja tavoitteita. Kirjoitus antaa mahdollisuuden verrata sitä toiseen uuteen kansalaisliikkeeseen, Kansalaispuolueeseen.

Jungner kirjoittaa Liikkeen tavoitteista ja arvoista.

”Tavoitteet” ovat pitkälti samat kuin Kansalaispuolueen.

  1. Liikkeen tavoitteena on luoda uusi tehokas tapa jolla ihmiset voivat vaikuttaa suoraan kansanedustajan tekoihin.

Kansalaispuolue on suoraan demokratiaan perustuva parlamenttipuolue, jonka osittaisina esikuvina ovat Italian viiden tähden liike ja Britannian konservatiivinen puolue. Puolueen politiikasta päättävät kansan vaaleilla valitsemat parlamentaarikot, eikä sillä ole hierarkista rakennetta. Puolueella on noin 3000 kannatusjäsentä, joiden kanssa ylläpidetään tiivistä yhteyttä sähköpostin ja Facebookin välityksellä. Yhteys kansanedustajaan avautuu, kun palaan kesäkuussa eduskuntaan.   

  1. Liike luo väylän, jolla kiinnostunut voi olla ehdolla vaaleissa kuulumatta puolueeseen.

Kansalaispuolue kokoaa yhteen samanmielisiä ihmisiä yli puoluerajojen ja sitoutumattomien suomalaisten keskuudesta. Puolueen ehdokkaaksi voivat tulla sellaiset sekä sitoutumattomat että muiden puolueiden jäsenet, jotka hyväksyvät puolueen säännöt ja tavoitteet.

  1. Liike kääntää keskustelua politiikassa enemmän dialogin suuntaan.

Tämäkin tavoite on yhteinen. Puolueet ovat kehittyneet keskusjohtoisiksi organisaatioiksi, joiden sisällä ei käydä aitoa keskustelua arvoista, aatteesta ja tavoitteista. Edustuksellinen demokratia ei toimi, kun eduskunnassa ei edes keskustella monista sellaisista tärkeistä asioista, joilla on kansan keskuudessa laaja kannatus. Valtavirran kanssa ristiriidassa olevat mielipiteet tukahtuvat puolueiden sisälle.

Suurin Liikkeen ja Kansalaispuolueen välinen ero liittyy erilaiseen näkemykseen poliittisen toiminnan perusluonteesta. Kysymys on siitä, toteutetaanko aatteellista tahtopolitiikkaa vai mielikuvapolitiikkaa.

Jungner kirjoittaa, että liike tarjoaa digitaalisen alustan suoraan vuorovaikutukseen kansalaisten ja poliittisten päättäjien välillä. Hän lupaa, että kesällä he tuovat keskusteluun Liikkeen tavoitteita. Ajatus on, että Liikkeen tavoitteet eivät tule perustajilta vaan ne syntyvät nettikeskustelussa.

Jungner jatkaa:

Liikkeen neljä arvoa eivät ole ohjelma. Ne ovat pienin yhteinen nimittäjä. Jos siis joku on sitä mieltä, että ilmastonmuutos ei ole totta, tai että sosialismi on markkinataloutta ja yrittäjyyttä parempi keino ohjata yhteiskuntaa, Liike ei ole oikea paikka toimia. Jotta syntyy dialogia, on oltava joitakin yhteisiä arvoja.”

Liikkeen arvot ovat hyvin yleisellä tasolla. Lähes kaikki voivat ne hyväksyä. Niiden pohjalta syntyy todennäköisesti poliittista valtavirtaa myötäileviä ohjelmallisia tavoitteita ja sitä tukevaan mediajulkisuuteen nojautuvaa mielikuvapolitiikkaa.

Kansalaispuolueen arvot ja tavoitteet on määritelty säännöissä. Niiden avulla se pyrkii muuttamaan politiikan suuntaa.

Arvot:

”Kansalaispuolue on edistyksellinen voima, joka nojautuu henkisiin, hengellisiin ja yhteisöllisiin arvoihin. Se toteuttaa tervettä talouspolitiikkaa ja pyrkii rakentamaan tasa-arvoista ja hajautettua ihmisyyden yhteiskuntaa.”

Tavoitteet:

”Kansalaispuolue puolustaa maamme itsenäisyyttä ja puolueettomuutta. Tämä edellyttää Euroopan unionin kehittämistä itsenäisten valtioiden liittona ja maamme säilymistä sotilaallisesti liittoutumattomana, puolueettomana maana.

Kansalaispuolue edistää kansainvälistä yhteistyötä ja tukee kiistojen rauhanomaista ratkaisemista. Puolue pyrkii lujittamaan pohjoismaista yhteistyötä ja edistämään vakautta ja luottamusta erityisesti Suomen lähialueilla.

Kansalaispuolue on aktiivinen ihmiskuntapolitiikassa. Se toimii köyhyyden poistamiseksi ja ympäristöllisesti, yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti kestävän kehityksen edistämiseksi sekä Suomessa, Euroopassa että kaikkialla maailmassa.

Kansalaispuolue vastustaa keskittävää metropolipolitiikkaa, joka on vahingollista sekä pääkaupunkiseudulla asuville että maakuntakaupunkien ja maaseudun ihmisille. Puolue kehittää tasapuolisesti koko Suomea.”

Näillä arvoilla ja tavoitteilla on laajaa kannatusta sekä eri puolueiden jäsenten ja kannattajien että sitoutumattomien suomalaisten keskuudessa. Näitä samoin ajattelevia Kansalaispuolue pyrkii kokoamaan yhteen Suomen poliittisen suunnan muuttamiseksi aatteellisen tahtopolitiikan avulla.      

Bloginsa lopussa Jungner kirjoittaa vielä Liikkeen kolmannesta tavoitteesta, poliittisen dialogin aikaansaamisesta.

Kansalaispuolue on siihen valmis. Tärkein päämäärämme on yhteinen: parantaa Suomen poliittisen järjestelmän kansanvaltaisuutta ja toimivuutta. Toivon, että saamme aikaan keskustelutilaisuuksia, joissa voimme kehittää yhteisiä tavoitteita ja  yhteistyötä niiden edistämiseksi.

 

 

 

Paavo Väyrynen: Kevättä rinnassa

Tällä viikolla Euroopan parlamentilla ei ole ollut kokouksia. Niinpä olen voinut yhdessä Vuokon kanssa tehdä Tuusulassa piha- ja puutarhatöitä.

Helatorstain vietimme Pärnussa, missä kesäntulo on hieman pidemmällä kuin Tuusulassa. Perjantaiaamuna otimme vastaan uudet vuodesohvat hotelli Inge Villan sviitteihin. Lisävuoteita on nyt tarjolla hieman aikaisempaa enemmän.

Kesäkuun kahden ensimmäisen viikon ajan Inge Villa on taas meidän lastensuojeluyrityksissämme hoidettavina ja kasvatettavina olevien lasten ja nuorten käytössä. Siitä lähtien hotelli on jälleen vuokrattuna Ikaalisten Matkatoimistolle, jonka kautta sinne voi majoittautua.

Kevättä on rinnassani myös politiikan saralla.

Keskiviikkona kävin eduskunnassa tapaamassa pääsihteeri Maija-Leena Paavolaa ja muuta henkilökuntaa. Sattumalta kohtasin siellä myös puhemies Paula Risikon. Paluuni eduskuntaan näyttää toteutuvan suunnitellulla tavalla.

Lähi viikkoina uskon saatavan selvyyttä Kansalaispuolueen tilanteeseen. Toivon, että voin heti eduskuntaan palattuani muodostaa sen eduskuntaryhmän ja pääsen johtamaan sen valmistautumista tuleviin vaaleihin.

Näillä näkymin Kansalaispuolue ei osallistu maakuntavaaleihin. Kannustamme kannattajiamme asettumaan ehdolle muiden puolueiden ja sitoutumattomien ehdokaslistoille. Menestyminen vaaleissa vahvistaa mahdollisuuksia päästä Kansalaispuolueen ehdokkaaksi eduskuntavaaleissa ja Euroopan parlamentin vaaleissa.

Äskettäin julkistettu mielipidemittaus ei anna oikeaa kuvaa uusien poliittisten liikkeiden mahdollisuuksista menestyä tulevissa valtiollisissa vaaleissa.

Harkimon liike ei ole rekisteröity puolue, joten se ei voi edes asettaa ehdokkaita. Sinisten kannatus riippuu ratkaisevasti nykyisten kansanedustajien henkilökohtaisesta suosiosta heidän omissa vaalipiireissään.

Uskon siihen, että Kansalaispuolueella on valoisa tulevaisuus, kunhan sen asioiden hoito on saatu palautetuksi lailliseen ja sääntöjen mukaiseen uomaan. Kamppailemme tasaväkisesti Keskustan ja Vihreiden kanssa kolmanneksi suurimman puolueen asemasta, kuten äskettäin julkaisemissani blogikirjoituksissa ( https://www.paavovayrynen.fi/2018/04/27/raskas-ratkaisu-valoisa-tulevaisuus/ ja https://www.paavovayrynen.fi/2018/04/28/selkokielisia-uutisia/ ) arvelin.

MEP Paavo Väyrynen: Kuka Suomen turvallisuuspolitiikkaa johtaa?

Eilen Suomen, Ruotsin ja Yhdysvaltain puolustusministerit allekirjoittivat Washingtonissa sopimuksen, jolla maiden puolustusyhteistyön kerrottiin siirtyneen uudelle tasolle. Sopimus kuulemma lisää vakautta Itämeren alueella.

Sekä Suomessa että Ruotsissa kansan laaja enemmistö vastustaa maansa sotilaallista liittoutumista. Kummankaan maan hallitus ei sitä kannata. Silti käytännön tasolla otetaan askeleita, jotka vievät kohti liittoutumista.

Ruotsissa sosialidemokraatit kannattavat maansa sotilaallista liittoutumattomuutta. Porvariallianssi on ilmoittanut kannattavansa liittoutumista, mutta se ei etenisi, vaikka hallitusvalta vaihtuisikin. Vasemmiston lisäksi myös ruotsidemokraatit vastustavat sitä. Toisaalta Ruotsissa on vakaa perinne, jonka mukaan turvallisuuspolitiikan perusratkaisut tehdään laajaan yhteisymmärrykseen perustuen.

Keskustelin pari kuukautta sitten Ruotsin sosialidemokraattien sisäpiiriin kuuluvan entisen europarlamentaarikon kanssa. Hän vakuutti, että puolueen linja on vakaalla pohjalla, mutta hämmennystä herättää puolustusministeri Peter Hultqvistin henkilökohtainen liittoutumisinto. Pääministeri kuulemma on  jättänyt turvallisuuspolitiikan hänen käsiinsä.

Mikä on tilanne Suomessa? Tasavallan presidentti, pääministeri ja ulkoministeri sanovat kannattavansa Suomen liittoutumattomuutta. Käytännön tasolla puolustusministeri Jussi Niinistö kuitenkin näyttää vievän maatamme kohti liittoutumista. Tuoreessa muistissa on puolustusministerin hämmennystä herättänyt ilmoitus kansainvälisten suursotaharjoitusten järjestämisestä. Nekin ovat toteutumassa.

Suomessa Kokoomus ja RKP ajavat Suomen Nato-jäsenyyttä. Siniset ovat jakautuneet, mutta turvallisuuspolitiikka on annettu puolustusministeri Niinistön käsiin. Ohjelmiensa ja puoluekokouspäätöstensä perusteella Keskustan pitäisi vastustaa Suomen liittoutumista, mutta käytännön tasolla tämä ei näy. Puolueen  puheenjohtajalla on pääministerinä ollut jopa johtava rooli Euroopan unionin yhteisen puolustuksen kehittämisessä.    

Sauli Niinistö sanoi presidentinvaalien yhteydessä pitävänsä nykyisissä oloissa liittoutumattomuutta parhaana ratkaisuna Suomelle. Toisaalta hän totesi, että Suomen tulisi harkita liittoutumista, jos Venäjä alkaisi pitää EU:ia ja Suomea itselleen samanlaisena turvallisuusuhkana kuin  Natoa. Tällöin olisimme menettäneet liittoutumattomuuden antamat edut, hän sanoi.

Tähän toisen Niinistön toiminta on käytännössä johtamassa – vastoin Suomen kansan laajan enemmistön tahtoa.

Onkohan tilanne Suomen hallituksessa samankaltainen kuin Ruotsin? Pääministeri on jättänyt ulko- ja turvallisuuspolitiikan muiden ministereiden käsiin. Tasavallan presidentin rooli on jäänyt epäselväksi.

Kun tapasin äskettäin pitkän tauon jälkeen Juha Sipilän, minulle syntyi se käsitys, että ulko- ja turvallisuuspolitiikka ei edelleenkään kuulu hänen vahvuuksiinsa. Tälläkin alalla hänellä näyttää lisäksi olevan huonot neuvonantajat.

Outo on tilanne sekä Suomessa että Ruotsissa, kun turvallisuuspolitiikkaa näyttää johtavan heiveröisen poliittisen tuen varassa toimiva puolustusministeri. Mitä tapahtuukaan nyt tehdyille ja tehtäville sopimuksille, kun kumpikin maa kansanvallan periaatteita noudattaen palaa sille turvallisuuspoliittiselle linjalle, jota kansalaisten laaja enemmistö kannattaa?

Paavo Väyrynen

  

 

Paavo Väyrynen: Ilon ja riemun päivä

Eilen lähetin eduskunnan puhemiehelle ilmoituksen, että palaan 12.6. hoitamaan Euroopan parlamentin jäsenyyden vuoksi keskeytynyttä edustajantointani.

Paluuni eduskuntaan näytti aluksi hankalalta. Jos olisin eronnut ensin Euroopan parlamentista, olisi voinut syntyä tilanne, jossa paluuni ja sen ajankohta olisi saattanut olla epävarma.

Onneksi oli kuitenkin tarjolla toinen mahdollisuus. Paluuni eduskuntaan varmistuu ensin eilen antamani ilmoituksen perusteella. Tämän jälkeen Euroopan parlamentissa todetaan, että jäsenyyteni sen säädösten perusteella lakkautuu.  

Jos kaikki sujuu suunnitellulla tavalla, Mirja Vehkaperä pääsee jo samana päivänä  osallistumaan Euroopan parlamentin toimintaan ja hänen varaedustajansa eduskuntatyöhön.

Kesäkuun 12. on siis ilon ja riemun päivä. Pääsen taas mukaan kotimaan politiikkaan vaikuttamaan sekä Suomen ulko-, turvallisuus ja Eurooppa-politiikan linjaan että maamme sisäpolitiikan suuntaan.

Muodostan oman eduskuntaryhmän. Pyrin yhteistyöhön yli puoluerajojen niiden kansanedustajien kanssa, jotka ovat valmiit puolustamaan Suomen itsenäisyyttä ja puolueettomuutta, toteuttamaan hallittua maahanmuuttopolitiikkaa, toimimaan köyhyyden poistamiseksi ja vahvistamaan maaseudun ja maakuntien elinvoimaa.    

Työ Euroopan parlamentissa on ollut antoisaa, mutta siihen on liittynyt myös ikäviä piirteitä.

Euroopan parlamentin federalistinen enemmistö ajaa unionin kehittämistä yhteisvastuulliseksi velkaunioniksi, sotilasliitoksi ja ylikansalliseksi liittovaltioksi, vaikka jäsenmaissa vastustus ylikansallista yhdentymistä vastaan on nykyään voimakasta. Parlamentin ilmapiirissä ei ole helppo toimia.

Ikävää on sekin, että parlamentin hallinnossakin on vallalla federalistinen henki, ja se kohtelee jäseniä puolueellisesti. Tämän olen saanut itse monta kertaa karvaasti kokea.

Yksi tapauksista on ollut julkisuudessakin.

Kaksi vuotta sitten parlamentin hallinto kieltäytyi maksamasta joitakin minulle ja avustajalleni kuuluvia matkakorvauksia. Lisäksi uhattiin periä takaisin avustajalle jo maksettuja korvauksia ja myös palkkoja. 

Valitin matkakorvauksia koskevasta päätöksestä pääsihteerille, joka hyväksyi alaistensa tekemän ratkaisun. Valitin tästä kvestoreille, jotka tukivat pääsihteerin päätöstä. Tästä valitin parlamentin byrooseen, joka eilen tiedokseni saatetulla päätöksellä yhtyi kvestoreiden kantaan.

Tämä prosessi on ollut aivan uskomaton. 

Minulla on sataprosenttinen näyttö siitä, että hallinnon alunperin tekemä päätös oli perusteeton. Ymmärrän vielä sen, että pääsihteeri tuki alaistensa päätöstä. Sitä en ymmärrä lainkaan, että kvestoreiden ratkaisu pääsihteerin päätöksestä tekemääni valitukseen perustui pääsihteerin itsensä antamaan selvitykseen. Byrooseen kvestoreiden päätöksestä tekemääni valitusta käsiteltäessä heillä oli ratkaiseva vaikutus. Tämän minulle vahvisti byroon jäsen Heidi Hautala.

Parlamentin sisäinen valitusmenettely ei anna hallinnon kaltoin kohtelemalle jäsenellä mitään oikeusturvaa. Valituksia käsiteltäessä ratkaisevassa asemassa ovat ne, joiden toiminnasta valitetaan, vaikka heidän tulisi olla jäävejä edes osallistumaan päätöksentekoon.

Seuraavaksi valitan Euroopan tuomioistuimeen. Siellä uskon saavani oikeutta. Viime vuoden lopulla tuomioistuin hyväksyi valituksen, jonka jäsen oli tehnyt parlamentin hallintoa vastaan.

Ikävää on sekin, että parlamentin hallinto on tullut osallistuneeksi jäsenmaan sisäiseen poliittiseen peliin. Korvausasian käsittelystä on vuodettu tietoja julkisuuteen, vaikka asian käsittely on ollut ja on edelleen kesken. Kysymys ei ole ollut maksettujen matkakorvauksien takaisin perimisestä vaan siitä, ettei tiettyjä korvauksia ole toistaiseksi maksettu.

Matkakorvauksiin liittyvällä uutisoinnilla on pyritty vahingoittamaan jäsenen mainetta ja loukkaamaan hänen kunniaansa. Samaan ovat tähdänneet perustettomat väitteet, että Oulussa 3.3. järjestämäni Eurooppa-seminaari olisi ollut sääntöjen vastainen ja että sen rahoituksessa olisi ollut ongelmia.     

Lähiviikkoina lopettelen työtäni Euroopan parlamentissa. Vaikka jään nyt sivuun, pyrin vaikuttamaan ensi vuoden vaaleissa valittavan parlamentin työhön.

Euroopan parlamenttiin olisi saatava uusi poliittinen ryhmä, joka kehittäisi unionia itsenäisten kansakuntien yhteisönä. Mukana voisi olla Italian viiden tähden liike ja muita niitä ryhmittymiä, jotka ovat osallistuneet perustamani ”Vapaus valita” –kontaktiryhmän toimintaan.           

Paavo Väyrynen: Selkokielisiä uutisia

Kirjoitin eilisaamuna Uuteen Suomeen mielestäni hyvin uutisarvoisen blogin ( http://paavovayrynen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254477-raskas-ratkaisu-valoisa-tulevaisuus ), jonka uskoin herättävän vilkkaan some-keskustelun ja leviävän laajalti myös julkisiin tiedotusvälineisiin.

Jostakin syystä syntyi kuitenkin suuri hiljaisuus. Ensimmäinen kommentti blogiin ilmestyi vasta illan suussa. Aamuun mennessä kommentteja on kertynyt viisi lisää. Mediassa julkisuutta sai vain kommenttini Mikko Kärnän pyrkimyksiin estää paluuni eduskuntaan.

On siis tarpeen esittää eilisen blogini pääpunktit selkokielisinä uutisina, ja kertoa katekismuksen tapaan, kuinka ne on tulkittava.

  1. Olen ehdokkaana Euroopan parlamentin vaaleissa ja kokoan rinnalleni vahvan joukkueen, jolla meillä on hyvät mahdollisuudet saada kaksi tai jopa kolme paikkaa Euroopan parlamenttiin. Sinne pyrimme muodostamaan uuden parlamenttiryhmän tavoitteitamme toteuttamaan.

Euroopan parlamentin vaaleissa Kansalaispuolue on ainoa vaihtoehto niille, jotka eivät hyväksy Euroopan unionin kehittämistä ylikansalliseksi liittovaltioksi, tulonsiirtounioniksi ja sotilasliitoksi.

Mahdollisuus päästä Euroopan parlamenttiin joko suoraan tai varapaikalta houkuttelee mukaan vahvoja ehdokkaita. Lisäkseni useampi muukin Kansalaispuolueen ehdokas voi pyrkiä myös eduskuntaan.

Liberaaliryhmään emme mene. Uuden ryhmän muodostaminen on jatkoa sille työlleni, joka johti nykyisessä parlamentissa kontaktiryhmän ”Vapaus valita” perustamiseen. Siinä on ollut mukana mm. Italian ”Viiden tähden liikkeen” ja saksalaisen Alfa-ryhmän jäseniä.

Uuden parlamenttiryhmän kautta Kansalaispuolueen toiminta nousee eurooppalaiselle tasolle.

  1. Ensi kevään vaaleissa Kansalaispuolue voi nousta myös suurimpien eduskuntapuolueiden joukkoon.

Sain presidentinvaaleissa 6.2 prosentin kannatuksen. On muistettava, että presidentinvaaleissa toteutettiin myös ”suosituin suomalainen” äänestys, jossa oli mukana vain yksi ehdokas. Muille ehdokkaille oli jaossa vain 37.4 prosenttiyksikön ääniosuus. Siitä potista sain noin kuudenneksen.

On realistista arvioida, että johdollani Kansalaispuolue voi yltää eduskunnassa runsaan kymmenen prosentin ääniosuuteen ja kilpailemaan näillä näkymin tasavertaisesti kolmannesta sijasta Vihreiden ja Keskustan kanssa. Tämä toisi Kansalaispuolueelle ainakin yhden kansanedustajan jokaisessa manner-Suomen vaalipiiristä ja kaikkiaan ainakin 20-25 eduskuntapaikkaa.

Tämä näköala antaa meille mahdollisuuden saada kaikkiin vaalipiireihin hyvät ehdokkaat, jotka hyväksyvät puolueen säännöt ja tavoitteet.    

  1. Olen Kansalaispuolueen pääministeriehdokas. Voin olla ehdokkaana vain yhdessä vaalipiirissä, mutta käyn valtakunnallisen kampanjan, jolla tuen muiden ehdokkaiden vaalityötä.

En usko, että Sami Kilpeläinen ja Piia Kattelus voisivat onnistua yrityksessään kaapata Kansalaispuolue omaan määräysvaltaansa.  Vain ani harva toimintaan osallistuvista puolueen jäsenistä tukee heidän pyrkimyksiään.

Luotan siihen, että Suomen oikeus- ja hallintojärjestelmä turvaa yhdistyslain mukaisen jäsendemokratian toteutumisen myös Kansalaispuolueessa. Odotan, että saan lähiaikoina Etelä-Suomen aluehallintovirastolta oikeuden järjestää jäsenten ylimääräisen yleisen kokouksen, jossa järjestys puolueeseen palautetaan.

Kilpeläinen ja Kattelus pyrkivät purkamaan sen Helsingin käräjäoikeuden antaman päätöksen, jolla heidän järjestämiensä laittomien kokousten päätösten täytäntöönpano on keskeytetty. Jos he vastoin odotuksiani tässä onnistuisivat, oikeustoimet jatkuisivat, eikä Kansalaispuolueen toimintakyky palautuisi.

Tällöin joutuisin yhdessä kannattajieni kanssa etsimään jonkin muun väylän osallistua tuleviin valtiollisiin vaaleihin. Siihen olisi tarjolla erilaisia vaihtoehtoja.

Mutta tätä tuskin tarvitaan, vaan pääsen palaamaan Kansalaispuolueen johtoon.    

  1. Uusimman julkisuushyökkäyksen on käynnistänyt Mikko Kärnä. Hän väittää, että minulla ei olisi oikeutta palata edustajantoimeeni, jonka hoitaminen on perustuslain 28 §:n perusteella keskeytynyt siksi ajaksi, jonka toimin Euroopan parlamentin jäsenenä. Kärnä perustaa väitteensä siihen, että paluuseen liittyvää menettelyä ei ole kirjattu eduskunnan työjärjestykseen. Uskomatonta.

Luotan siihen, että paluuseeni liittyvät käytännön kysymykset selvitetään nopeasti eduskunnan ja Euroopan parlamentin kesken.

Mikko Kärnän operaatio voi korkeintaan lykätä paluutani eduskuntaan. Se saattaa olla hänen ja hänen taustavoimiensa varsinainen tarkoituskin. Tuskinpa sekään toteutuu.